Blackbirds 06-valkoinen on kymmenen päivän karanteenissa

15.10.2020

Blackbirdsin 06-haastajajoukkue pelasi lauantaina 10.10. turnauksessa Askolassa PSS:ää vastaan.

Pelin jälkeen on ilmennyt, että ainakin yksi vastustajista on saanut positiivisen koronatestituloksen.

Keravan tartuntatautilääkärin tulkinnan mukaan Blackbirds 06 valkoisen pelaajat ovat altistuneet koronavirustartunnalle. Pelissä mukana olleet pelaajat asetetaan karanteeniin, jonka viimeinen voimassaolopäivä on ti 20.10. Karanteeni koskee kyseisessä pelissä pelanneita pelaajia, ei muita paikalla olleita.

Kellään karanteeniin määrätyistä BBU-pelaajista ei tiettävästi ole koronatartuntaa mutta heidän on pientenkin oireiden ilmaantuessa mentävä heti koronatestiin (maski päällä) ja noudatettava säntillisesti karanteenia (ei kouluun, ei kauppaan, ei treeneihin, ei mihinkään muuallekaan, yksin saa ulkoilla eli esim. kunnon ylläpitäminen lenkkeilemällä on järkevää).

Toivotamme tsemppiä kaikille karanteenissa oleville BBU:n pelaajille ja myös saman kohtalon omaaville vastustajille. Onneksi tässä syksyn eli vuoden toisessa koronavirusaallossa ainakin tähän mennessä vakavien tautimuotojen osuus on ollut hyvin pieni verrattuna lieviin tapauksiin, toisin kuin keväällä. Toivottavasti säbäpelaajien kohdalle ei osu vakavia tautiversioita.

Vaikka se ei tähän 06-valkoisen tapaukseen liity: muistetaan jokainen turvavälit, hyvä käsihygienia ja kasvomaskisuositus.

30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön
10.04.2024Tyttösäbäkerhossa maksuttomat kokeilut kevään ajan!
08.04.2024P16 & P17 edustusjoukkueiden avoimet harjoitukset
28.03.2024Blackbirds perustaa uuden joukkueen T18-ikäluokkaan
25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
08.01.2024Blackbirdsille hienoa menestystä Helsinki Floorball Cupissa!

Siirry arkistoon »