Esittelyssä hallitusjäsen Tiina Eskelinen

24.08.2020

Tiina Eskelinen on pitkänlinjan salibandyihminen keravalaisessa salibandyssa. Ensimmäistä kauttaa hallituksen jäsenenä toimiva Eskelinen haluaa edistää seuran  tyttö- ja naisjoukkueiden toiminnan kehittämistä.

Tiina_Eskelinen.jpg


Blackbirdsin naisten edustusjoukkueen joukkueenjohtajana toimiva Tiina Eskelinen on ehtinyt nähdä ja tehdä salibandyn saralla paljon. Jojo-tehtävien lisäksi Eskelinen pyörittää naisten kakkosjoukkuetta, jossa myös itse pelaa. Blackbirdsin mukana hän on ollut alusta asti.

– Blackbirdsin toiminnassa olen ollut mukana alusta saakka naisten joukkueiden puolella. Siirto seuraan tapahtui luonnollisen siirtymän kautta, kun Kaneetti, KeBa ja Derius fuusioituivat Blackbirds Unitediksi vuonna 2011, Tiina muistelee.

Eskelinen sai ensi kosketuksen salibandyyn Keravan Kisa-Veikoissa käydessään yläkoulua. Nopeasti lajiin hurahtanut Eskelinen pelasi itsensä aina SM-sarjassa pelaavan joukkueen rinkiin saakka. Salibandy onkin ollut osa Tiinan arkea jo pitkään.

– Salibandyn pelaaminen on vienyt vapaa-ajan oikeastaan kokonaan. Ennen lajin löytämistä tuli kokeiltua monia eri lajeja, Tiina kertoo.

Hän asustaa tällä hetkellä perheineen Järvenpäässä, jonne hän muutti Keravalta muutama vuosi sitten. Perheen kaksoset pitävät arjen kiireisenä.

– Keravalla asuin 35 vuotta ja tällä hetkellä perheemme asustaa Järvenpäässä. Virtaa täynnä olevat 6-vuotiaat kaksoset pitävät huolen, että kotonakin hommaa riittää, 38-vuotias Eskelinen naurahtaa.

Eskelinen pyrkii edistämään seuran tyttöpuolen asioita

Ensimmäistä vuottaan hallituksessa mukana oleva Eskelinen haluaa tarjota osaamistaan seuran tyttö- ja naispuolelle, jossa hän on pitkään ollut mukana.

– Tyttö- ja naisjoukkueiden asiat ovat ne, joihin annan osaamiseni, ja heidän äänenä tulenkin toimimaan, Eskelinen tarkentaa.

Tyttösalibandy on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta, mutta aivan poikien tasolle ei vielä pelaajamäärissä olla päästy. Ensisijainen tavoite seuran tyttösalibandyn edistämiseksi on mahdollistaa kaikille tyttöpelaajille pelaaminen seurassa pikkujunnuista aina naisjoukkueisiin asti.

– Olen itse saanut kulkea pelaajapolkua pitkin samassa seurassa ja pidänkin todella tärkeänä seuran kehityksessä tyttöpuolen kehittämistä sellaiseksi, että missään vaiheessa ei pelaajan tarvitse miettiä seuran vaihtoa sen takia, että nykyisessä ei ole oman ikäluokan joukkuetta, Eskelinen peräänkuuluttaa.

– Olenkin iloinen siitä, että tulevalle kaudelle saatiin osaava valmennus tyttöjoukkueisiin, hän jatkaa.

Salibandy on antanut Eskeliselle elinikäisiä ystäviä

Suuren määrän ystäviä lajin parista saaneen Eskelisen parhaat lajimuistot sijoittuvat Keravan perinteikkääseen salibandypyhättöön.

– Bandy-sulkis ja Erosen Jukan keppijumpat ovat jääneet lähtemättömästi mieleen, Tiina naurahtaa.

– Matkan varrella olen kyllä tutustunut huipputyyppeihin ja saanut monta hyvää ystävää elämääni, hän jatkaa vastaustaan.

Seuran tyttö- ja naispuoleen liittyvissä asioissa kannattaa rohkeasti nykiä Tiinaa hihasta. Lisäksi hän haluaa jättää terveiset seuran jäsenille.

– Seuratkaa muitakin, kuin oman joukkueen toimintaa, antakaa palautetta, kertokaa eriävätkin mielipiteet, käykää katsomassa pelejä, olkaa ylpeitä siitä, että olette mukana juuri tämän seuran toiminnassa. Yhdessä me teemme tästä seurasta parhaimman, Tiina päättää.

 
30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön
10.04.2024Tyttösäbäkerhossa maksuttomat kokeilut kevään ajan!
08.04.2024P16 & P17 edustusjoukkueiden avoimet harjoitukset
28.03.2024Blackbirds perustaa uuden joukkueen T18-ikäluokkaan
25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
08.01.2024Blackbirdsille hienoa menestystä Helsinki Floorball Cupissa!

Siirry arkistoon »